Me olemme aina lähellänne, rakkaat lapset. Me olemme aina valmiina auttamaan, kun meitä kutsutte. Muistakaa se kaikissa toimissanne ja erityisesti silloin kun apuamme kaipaatte.
Jotkut teistä sanovat, että ovat odottaneet meiltä apua, jota ei ole tullut. Se ei ole totta. Me autamme aina kun sitä mieltä pyydetään. Apumme tähtää yleensä pitkäaikaiseen apuun eli kestävään ratkaisuun. Joskus se järjestyy pikaisesti, joskus taas on pakko tehdä valmisteluja ja aktivoida paljon valo-olentoja, jotka toimivat teidän parhaaksenne.
Lihakehonne on meille haasteellinen, sillä vaikutukset siinä vaativat yleensä pidempää altistusta meidän energioillemme. Jotkut asiat ovat meidän energioidemme kannalta helpompia kuin muut. Emme mene tässä yksityiskohtiin, koska se on jo hyvin moninainen ja monimutkainen kokonaisuus. Mutta ratkaisevaa on tässä lihakehon asiassa kääntyä myös maallisten auttajienne puoleen. Me voimme toimia heidän kanssaan yhdessä, jos olette niin pyytäneet, ja se takaa teille hyvän lopputuloksen. Siinä on kaksi puolta. Apu maallisilta auttajilta on hyvinkin pian saavutettavissa ja usein heidän keinonsa käynnistävät paranemiseen johtavan prosessin, jota me sitten voimme jatkaa. Tällöin myöskin ajatuksenne suuntautuvat jo paranemiseen ja tuo ajatusenergianne vetää puoleensa parannusta.
Se, että olette tässä inkarnaatiossanne ei tarkoita, että teidän on elettävä maanpiiristä riippumatonta elämää. Vaan se tarkoitaa, että maanpiiri opettaa teille asioita, joita tarvitsette sielunne henkiseksi parhaaksi. Voimme sanoa, että kaikki tapahtumat elämässänne tähtäävät siihen, pienimmätkin. Ette voi olla kala ja asua kuivalla maalla pysyvästi. Ymmärrättekö? Teidän pitää sopeutua myös siihen elinpiiriin, joka nyt on teidän elinpiirinne. Se ei sulje pois meidän apuamme ja henkistä polkuanne. Meidän apumme on rikkaus, joka teillä on käytettävissänne, mutta oppinne te saatte maanpiiristä. Me ohjaamme teitä, jos niin pyydätte, mutta silti vastuu opeistanne on teillä itsellänne. Älkää eristäkö itseänne tästä oppiympäristöstä.
Oppikaa tasapainottamaan nämä kaksi asiaa. Ne tukevat tässä inkarnaatiossanne toisiaan. Kumpikin on tärkeä. Olkaa läsnä elämässänne maan päällä ja säilyttäkää elävä ylös meihin täällä Valossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti