Teillä on toiveita ja haaveita, kiinnittäkää niihin huomiota, sillä useinkin ne ovat jotain, jota olette ottaneet mukaanne täältä Valosta, rakkaat lapset. Samoin on erilaisten kiintymysten laita. Jotkut maat ovat tielle läheisempiä kuin muut, jotkut kielet ovat teille aivan kuin äidinkielenne. Ne voivat olla muistumia entisistä elämistänne, joilla on vaikutusta tähän nykyiseen elämäänne.
Nämä kaikki ohjaavat teidän valintojanne, aivan niin kuin niiden tarkoitus on ollutkin. Ne ovat aivan kuin muistilappuja, jotka olette ottaneet mukaanne, jotta muistaisitte. Tämän kyllä olette unohtaneet mutta muistilaput ovat jäljellä.
Usein energisistä syistä polkunne johtaa jonnekin, missä olette eläneet kauan sitten. Jokin teissä muistaa sen. Se vain vaikuttaa teistä tutulta vaikka ette osaakaan sitä selittää. Siinä on yhtymäkohta siihen, mitä olette tässä elämässänne ottaneet suorittaaksenne. Sama pätee myös ihmisiin, sieluihin, joita kohtaatte, koska niin on tarkoitus. Kaikkien sielujen ei olekaan tarkoitus jäädä elämäänne vaan kohtaaminen on lyhyt, mutta sitäkin merkityksellisempi. Kaiken tarkoituksen näette tietenkin selvästi vasta taas Valossa, mutta sielunne tuntevat toisensa ja energia välittyy ja mahdollisesti jotakin todella tärkeää tapahtuu välillänne. Nämä sielut voivat ja usein ovatkin samaa sieluperhettä vaikka tässä inkarnaatiossa kohtaamisenne ei olekaan tarkoitettu pitkäaikaiseksi, tärkeä se silti.
Tällaisia pieniä merkkejä löytyy elämästänne paljon, jos vain osaatte niitä etsiä. Ne ovat pieniä tienviittoja. Olette oikealla polulla. Älkää antako egonne lisätä näihin kohtaamisiin dramatiikkaa. Usein ego haluaa vakuuttaa teidät esimerkiksi siitä, että kohtaamanne sielu oli kaksoisliekkinne ja nyt tämän tilaisuuden menetitte. Tämä on vain egonne puhetta. Ne asiat, jotka ovat todella tärkeitä, eivät mene ohi minkään asian takia, jonka te teitte. Ne tulevat aina takaisin elämäänne, kunnes se toteutuu, jonka olikin toteuduttava, olkaa siitä varmat. Itsesyytöksiin ei ole syytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti