maanantai 8. tammikuuta 2018

Ohjeita ohjauksen saamiseksi



Rakkaat lapset, olette olleet kiireisiä ja kenties levottomiakin. Olette viettäneet paljon aikaa toinen toistenne seurassa ja iloinneet. Se kaikki on teille hyväksi, mutta teille on myös tarpeen rauhoittuminen, itseenne meneminen ja matka yhteyteen sielunne kanssa. 

Kyselette paljon toinen toisiltanne, mikä on oikea suuntanne elämässä. Neuvomme teitä kuitenkin ensisijaisesti kääntymään omien oppaittenne ja enkelienne puoleen näissä asioissa. Joskus on tarve toisen avulle, mutta ei suinkaan jatkuvasti. Mitä enemmän olette yhteydessä tänne henkimaailmaan sen selvemmäksi teille tulee myös se ohjaus, jota täältä pyydettäessä annetaan. 

Meidän ohjauksemme ei ole aina merkkien antoa vaan ohjaamme teitä sielunne kautta. Sielunne on se osa teitä, jos kaikkien elämienne viisaus asustaa ja jonka jumalkipinä vie teitä eteenpäin. Teidän on vain pysähdyttävä kuulemaan tätä ohjausta. Jättäkää kiire syrjään ja hiljentykää ja antakaa sielunne viisauden puhua ja tuoda julki ne asiat, joita mekin sen kautta välitämme teille.

Haluamme korostaa, että teillä kaikilla on mahdollisuus saada meiltä tietoa ja opastusta. Se ei suinkaan ole jotakin, jonka käyttö ja jonka kyky on annettu joillekin harvoille. Pyytäkää sitä tietoa ja sitä selvyyttä, jonka elämäänne tarvitsette rukouksessa ja/tai mietiskelyssä. Ja kuunnelkaa. Antakaa ensin ajatustenne mennä ja tulla, kunnes ne hiljenevät ja pääsette yhteyteen sielunne kanssa ja meidän kanssamme. Tämä yhteys ei ole räiskintää vaan hiljaista puhetta, jonka tunnette oikeaksi sisimmässänne. Aloittakaa pienistä asioista pyytämällä niihin ohjausta ja huomaatte, että todellakin pystytte vastaanottamaan tietoa täältä meiltä. Miksi se tieto olisi vähemmän arvokasta, jonka itse saatte ja vähemmän uskottavaa? Tunnutte uskovan helpommin siihen, mitä toiset teille sanovat. Kuten sanottu, sekin on arvokasta mutta kehittäkää myös omia kykyjänne. Luottakaa niihin ja antakaa niille mahdollisuus voimistua ja selventyä. Pyytäkää tätä rukouksissanne ja meditoinneissanne. Nämä kyvyt ovat niin kuin mitkätahansa fyysisestikin opittavat kyvyt, kuten vaikka pyörälläajo. Ensin se on horjuvaa ja vaatii tukea, mutta hyvinkin pian muuttuu sujuvaksi ja automatisoituu.


Rakkaat lapset, muistakaa, että pyyntöihinne vastataan ja teitä autetaan. Siunaamme tietä Valon rakkaudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti