keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Häiritseekö malttamattomuus pyyntöjenne toteutumista?


Rakkaat lapset, eläkää tyyneydessä ja mielenrauhassa tietäen, että se ohjaus, jota olette pyytäneet myös teille annetaan. Jos olette sitoutuneet Valon tiehen ja päättäneet kulkea sitä, olemme läsnä kaikessa, mihin meitä mukaan pyydätte.

Usein kärsimättömyys tekee tyhjäksi meidän apumme, sillä olette jo itse malttamattomuudessanne ottaneet askeleita päinvastaiseen suuntaan. Se teille on sallittua, mutta jos haluatte odottaa vielä hetken, tulette huomaamaan, että teille on valmistettu tie, jota pitkin kulkea. 


Malttamattomuus on egonne tuote. Egonne kertoo teille, että jotain olisi jo pitänyt tapahtua, koska pyynnöstänne on niin ja niin paljon aikaa, ja siksi se päättää ottaa asiat hoidettavakseen. Pysähtykää aina ennen tärkeitä päätöksiä ja miettikää, miltä pohjalta olette niitä tekemässä. Ajaako kiire teitä johonkin? Saako malttamattomuutenne vallan ja ryhdyttekö mihintahansa saadaksenne asiat tapahtumaan? Kääntykää uudelleen puoleemme ja pyytäkää kärsivällisyyttä ja malttia odottaa. Meille aika ei ole teidän kellonne ja kalenterinne. Meille aika on jatkuvaa, yhtaikaista ja ainaolevaa. Siksi meillä ei ole kiirettä.


Teidänkin mielenrauhanne hyötyy tällaisesta aika-kösitteestä. Teillä on kaikki se aika, joka tarvitaan. Aika ei lopu, se vain muuttaa muotoaan. Aikanne maan päällä voi teistä loppua kesken, mutta sielunne aika ei sitä tee. Pyrkikää ajattelemaan aikaa eri tavalla. Sen kestoa ei tarvitse murehtia vaan sen eri muodoista voi iloita. Aika elää teissä nytkin -vaikka ette sitä ehkä tiedostakaan- moninaisena. Se on sielunne ulottuvuus, ei rajoite.


Kun ymmärrätte ajan erilaisuuden, ymmärrätte sieluanne paremmin. Olette päässeet jyvälle siitä, miten mielenrauha saavutetaan ja mihin levollisuus perustuu. Kiire ja aika eivät ole samassa sarjassa. Aika ja rauha ovat. 

Ajan viisaus ja jatkuvuus avautuu teille vähältä yhä täydellisemmin kun annatte meditaationne kohdistua siihen.


Rakkauden ja ajan siunaus levätköön päällänne.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti