lauantai 30. joulukuuta 2017

Kuolemanpelosta ja ajatuskehosta


Rakkaat lapset, monet teistä pelkäävät kuolemaa. Voi rakkaat lapset, kaihotkaa mieluimmin tänne, sillä täällä teillä on ympärillänne rakkaus, kirkkaus ja kaikki tutut henkiolennot ja myös rakkaanne, jotka ovat jo tänne palanneet. Tietysti teillä on tämä maanpäällinen elämä elettävänänne ja kaikki oppinne odottavat vielä teitä siellä. Emme tietenkään halua teidän tulevan tänne ennen aikaanne. Mutta antakaa ajatuksillenne uusi suunta, jos tänne siirtyminen pelottaa teitä. Olette kokeneet sen jo monta kertaa, joten kun se hetki tulee, muistonne siitä palaavat. Samoin heti kun näette suojelusenkelinne, tulee kaikenlainen pelko teistä häviämään. Usein myös jo siirtyneet rakkaanne tulevat tietä auttamaan, joten siirtyminen tänne on hyvin helppoa. Joskus tuntuu olevan niin, että kun aikanne tulee, olettekin tarrautumassa sinne jäämiseen syystä tai toisesta.


Annoimme äskettäin teille meditaatioviestin pelosta vapautumiseksi. Käyttäkää sitä. Sillä elämänne siellä on tarkoitettu muuhun kuin pelossa elämiseen. Olkoon se vaikka kuolemanpelko. Mitä useimmin ajattelette pelkojanne, sen sitkeämmin ne tarttuvat teidän ajatuskehoonne ja sieltä käsin ne teihin vaikuttavat tehden elämänne surkeaksi ja synkäksi. 

Ne muodostuvat ikäänkuin haitalliseksi, hyvinvointianne häiritseväksi malliksi ja tavaksi, jolla asioihin suhtaudutte. Saattavatpa ne manifestoituakin elämäänne, jos olette niitä hyvin pitkään jo viljelleet. Ottakaa siis tavaksenne pyytää myös ajatuskehollenne puhdistusta mahdollisimman säännöllisesti. Pelkkä pyyntö riittää, muita tietoja ette edes tarvitse. Täällä on valmiina joukko, jolle tuo asia kuuluu ja joka tuon puhdistuksen suorittaa. Tämä vapauttaa teidät negatiivisuuden ja kenties jopa sairauden kierteestä, johon olitte joutuneet. Hyvin piintyneissä peloissanne arkkienkeli Mikael auttaa teitä juuri tavalla, jonka teille opetimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti