Rakkaat lapset, eläkää ilossa ja luottamuksessa. Näemme jotkut teistä murheiden alla voimattomina. Haluamme teidän vapautuvan niistä. Murheet ja murehtimisenne ovat egonne harhakuvia, joita kannatte tarpeettomasti mukananne. Lisäksi vielä ne aiheuttavat teille itsellenne haittaa. Ne luovat ja muokkaavat tulevaisuuttanne. Ne ovat voimakkaita ajatusmuotoja, jotka kutsuvat luokseen energiansa suuntaista toimintaa ja tapahtumaa. Siksi juuri egonne pääsee teille sanomaan, että murehtiminen on välttämätöntä, koska sen suuntaisia asioita tapahtuu. Egonne jättää kuitenkin kertomatta teille, että tapahtumat ovat niitä energioita, joita murheenne luoksenne kutsui.
Rakkaat lapset, ymmärtäkää, että positiivisessa asenteessa ja luottamuksessa on voimaa, jonka siirrätte oman tulevaisuutenne todellisuuteenne. Siksi pyydämme teitä vapautumaan murehtimisestanne. Mutta, te sanotte, minkä minä sille voin, jos ne tulevat ajatuksiini? Kyllä, te voitte antaa niiden ajatusten mennä ja vapautua niistä. Te hallitsette ajatuksianne eikä päinvastoin. Ilman teitä ei edes olisi ajatuksia, miten ne siis voivat asettua hallitsemaan teitä vasten tahtoanne? Kuvitelkaa ne vaikka palloiksi, jotka heitätte tuleen, joka ne puhdistaa. Pyytäkää enkeleitä avuksenne, sillä on myös enkeleitä, jotka ovat erikoistuneet -niin kuin te sanotte- juuri tällaiseen toimintaan eli poistamaan murheitanne, joista haluatte eroon. Samalla kun he ottavat vastaan murheenne, he myös puhdistavat teidän ajatus- ja tunnekehonne niistä.
Olkaa tarkkoina egonne kanssa, sillä se tulee vakuuttamaan teille, että nyt asiat vasta sitten huonosti menevätkin. Se ei ole totta, vaan egon teille syöttämä harha, jotta se voisi jatkaa teidän hallitsemistanne ja estää korkeimman Minänne vaikutuksen teissä.
Kun ymmärrätte murehtimisenne energisesti aiheuttaman laskun teissä ja sen kyvyn vetää puoleensa samankaltaisia energioita voimistamaan omia murheitanne, tiedätte, että kyseessä todella on egon harha ja että sen ylläpitäminen vain lisää murheitanne.
Rakkaat lapset, tähän inkarnaatioon valitsemanne opit ovat muutenkin teille joskus työläitä, joten älkää lisätkö enää vaikeutta elämäänne murehtimalla. Antakaa itsenne vapautua murheistanne ja suuntautukaa positiivisuuteen kaikessa elämässänne, sillä se auttaa teitä eteenpäin ja tekee jokapäiväisen vaelluksenne kevyemmäksi.
Olkaa siunattuja rakkaudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti