lauantai 21. lokakuuta 2017

Energioista


Rakkaat lapset, energiaa on kaikessa, ja tekin olette energiaa ja energia vaikuttaa teissä joko parantavaan tai sairastuttavaan suuntaan. Tietenkään kyseessä ei ole sama energia, mutta yhtäkaikki energia kuitenkin. 

Ajatuksenne, tunteenne ja sananne ja tekonne ovat energiaa, jopa aikeenne ovat sitä.

Parantava, Valon energia saa aikaan teissä tietenkin parannusta ja hyvää oloa, kun taas energia, joka ei ole valosta sairastuttaa teidät. Mikään ei toimi hetkessä, vaikka sekin on kyllä mahdollista. Useimmiten kuitenkin tarvitaan toistoja. Paraneminen on joskus kuitenkin melkein yhtäkkistä. Sairastumiseen taas menee aikaa. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että teitä on suojaamassa aura, joka avautuu helpommin Valon energialle ja taas suojaa teitä ei-valon energialta, jolloin sen vaikutus on vähittäistä.

Mutta kun energianne ovat haitalliset, ja sentyyppistä energiaa hakeutuu ilman suojausta ja puhdistusta yhä enemmän luoksenne, syntyy tukkeuma ja tällöin Valon parantava energia ei enää pääsekään tekemään tehtäväänsä vaan joutuu väistymään. 

Teillä kaikilla on energeettinen yhteys Valoon juuri chakrojenne kautta. Sieltä tulee puhdistus ja terveys ja hyvinvointi. Sieltä tulevat myös energiset värähtelytasojen nousut. Päinvastainen energia syntyy perimmiltään pelosta ja sen synnyttämistä reaktioissa teissä. Myös muiden energiat vaikuttavat, sekä myös ajatuksenne, tunteenne ja aikomuksenne negatiivisina altistavat teidät haitallisille hyökkäyksille. Jopa esineisiin on niiden omistajista tarttunut energiaa. Juuri siksi on tärkeää suorittaa kaiken ympärillänne olevan energinen puhdistus Valon enkeleiden avulla. Ajatusmuodot tarttuvat paikkoihin ja esineisiin ja jopa auraanne. Nekin on puhdistettava pois, muuten ne alkavat toimia magneettina samanlaisille energioille.

Jos chakranne ovat toimivat ja puhtaat ja auranne ehjä, olette kyllä turvassa. Mutta jos altistus jatkuu ilman puhdistusta, suojanne joutuvat lujille ja saattavat antaa myöten. Tällöin vääränlainen energia pääsee chakroihinne ja auraanne ja alkaa tahrata ja tukkia toimivaa järjestelmää. Negatiiviset tunteenne saavat näin voimaa tai pyrkivät uudelleen syntymään vaikka ne  olisittekin puhdistaneet pois, siksi päivittäinen tai ainakin usein toistuva chakrojen ja auranne ja ympäristönne puhdistus vaikkapa arkkienkeli Gabrielin valkoisella energialla on tarpeen. Se toimii pelkällä pyynnöllä tai myös mielikuvilla.

Energinen saaste on kuin likaa ja pölyä, joka peittää alleen ja vähitellen vaikuttaa kaikkeen, mitä ajattelette, sanotte ja teette. Näette Valonkin himmeämpänä ja teidän on vaikeampi tuntea henkimaailman auttajienne läsnäolo, vaikka he ovatkin aina vain pyynnön päässä teistä. Kulkeudutte näiden energioiden myötä etäämmälle polustanne ja Valosta. Me henkimaailman auttajat olemme kuitenkin koko ajan läsnä ja odotamme vain pyyntöänne, jotta voisimme toimia. 

Olkaa siis valppaina ja pyytäkää puhdistusta. Eron huomaatte kyllä välittömästi kun puhdistus on loppuun suoritettu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti