lauantai 25. helmikuuta 2017

Opeista ja uskonnoista


Meidän Valo-olentojen tehtävänä on auttaa teitä, jotka nyt lihakehossa hankitte oppejanne. Tiedämme, että joskus teidän on vaikea muistaa, mitä varten olette maan päällä ja joskus teidän on erityisen hankala hyväksyä niitä asioita, jotka olette opiksenne tässä reinkarnaatiossa valinneet. 


Haluamme nyt painottaa sitä, että vaikka teistä tuntuu, että oppinne opitte huonosti ja muutenkin yhteytenne rakoilee henkimaailmaan päin, näin ei kuitenkaan ole. Olette luoneet illuusion siitä, millainen teidän vaelluksenne tulisi olla, ja siihen on vaikuttanut uskontojenne koko kirjo. Toisin sanoen, ne seikat, jotka olette omaksuneet siellä maan päällä. Se ei kuitenkaan ole se todellinen syy, miksi siellä olette, vaikka teistä tuntuukin, että tämä illuusionne tarjoaa paljon jalomman päämäärän kuin se todellisuus, jonka henkimaailma on teille halunnut opittavaksenne antaa. 


Opit eivät kaikki ole niitä jalostuneita, yleviä asioita, joihin olette uskontojenne kautta tutustuneet. Sielunne tarvitsee moninaisia muita oppeja, ja niitä te saatte elämällä tavallista, normaalia elämää, johon maapallo teille tarjoaakin oivalliset mahdollisuudet. Tottakai henkinen kehitys vie teitä kohti ylösnousemusta, ja teidän on pyrittävä valaistumiseen, mutta se tapahtuu -vakuutamme teille- moninaisin tavoin. Kaikki elämänne tapahtumat, ajatukset, puheet ja tunteet tulevat muodostamaan sen kokonaisen opin, jonka sieltä mukananne tänne tuotte. 


Teidän käsityksenne mukaan teidän pitäisi jo maan päällä tulla täydellisiksi. Se voi olla jonkun polku, mutta yleisemmin niin ei ole. Mitä järkeä olisi lähettää tietä inkarnoitumaan, jos kaikki siellä olisi 'täydellistä'? Niinhän on maan tarjoamien oppien suhteen täällä niiden sielujen kohdalla, jotka ovat kehityksensä kulkeneet loppuun. Muillakin olosuhteet täällä ovat enemmän kuin suotuisat oppien suhteen, mutta kaikkia oppeja ei täällä ole hankittavissa. Siksi olette siellä. Tämä jo kertoo teille sen, että se mitä epätäydellisyytenä elämässänne pidätte, onkin se suurin oppisarkanne. 


Antakaa itsellenne mahdollisuus oppeihin ja suokaa se myös muille. Kenenkään elämä ei ole turha eikä merkityksetön, vaan kaikki palaavat oppeja saaneina tänne. Myöskin ne, joita mielellänne arvostelette ja ehkäpä myös ylenkatsotte. Siinäkin on tielle oppi.


Muistakaa, että henkinen kehitys ei ole mittattavissa uskontojenne opeilla. Jos niin olisi, ihmiset olisivat siinä "tuomareina" eikä Jumala. Jumala ei koskaan arvostele eikä tee asteikkoja, joihin vain muutamat yltävät. Hän odottaa teiltä rakkauden vastaanottamista ja sen jakamista, yhteyttä sieluunne ja halua oppia. Näistä ei ole listaa eikä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita. Silloin kuin asiat tapahtuvat Jumalan rakkaudessa, ne etsivät itse oman tiensä. Te itse tiedätte, mitä sielunne tarvitsee. Kuunnelkaa sielunne ja Jumalanne ääntä ja oppikaa uskonnoista se, mikä teidän oppeihinne kuuluu.


#henkinenkehitysjauskonnot

#opitjauskonnot


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti