keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Jokaisella teollanne ja ajatuksellanne on merkitystä


Teidän on nyt vaikea nähdä, että maailman tilanne on menossa parempaan, koska saamanne uutiset eivät sitä näytä tukevan. Haluamme kuitenkin vakuuttaa, että tilanne kääntyy maailman kaikkeuden parhaaksi. 

Yhä enemmän on merkitystä sillä, mitä ajattelette ja sanotte. Kaikki ajatuksenne ovat energiaa, joka kutsuu luokseen samanlaista energiaa. Sen olemme teille kertoneet monta kertaa. Näemme, että tiedostatte sen ja osittain uskottekin sen, mutta kun on aika toimia, epäilys valtaa mielenne ja menette taas vanhan kaavan mukaan. 

Osittain maailman tilanne on seurausta siitä, että ihmiskunnan ajatukset ja teot ja sanat ovat olleet itsekkäitä ja kovia ja rakkaus on ollut niistä kaukana. Se, että olette kaikki yhtä, on unohtunut, ja yksilön tarpeet ovat menneet yhteisen edun edelle. Muutos alkaa teistä jokaisesta. Jokaisen ajatuksella ja toiminnalla on merkitystä. Älkää ajatelko, että minun ajatuksillani ei ole väliä, muiden ajatukset ovat tärkeämpiä. Niin ei ole. Kantakaa jokainen teistä kortenne tähän hyvän ja positiivisen energian kekoon. Se lisää hyvinvointianne ja koko maailman hyvinvointia.

Tuntekaa kaikkien veljienne ja sisarienne hätä ja tuska ja lievittäkää sitä. Rukoilkaa kaikkien puolesta. Uskonnollanne ei ole väliä. Kaikki, jotka ovat puhtaalla sydämellä uskomassa minkä tahansa uskonnon puitteissa, ovat yhden ja saman Jumalan asialla.

Ne, joiden intressit ovat vallanhalussa, ovat luku erikseen. Heidän päämääränsä on vain hallita muita ja saavuttaa omaa etuaan. Sen he tekevät omalla vastuullaan ja heidän oma asiansa on huomata se. 

Me kehotamme teitä yhtenäisyyteen ja toimimaan Pyhän ykseyden puolesta. Te olette lähtöisin Jumalan rakkaudesta, ja se tulee aina yhdistämään teitä. Kun katsotte lähimmäistänne, nähkää itsenne. Antakaa rakkautenne ulottua kaikkeen elolliseen, ja ymmärryksenne kattaa kaiken elollisen toiminta. Rakastakaa, älkää tuomitko. Toimikaa yhdessä Valon puolesta. Valonne leviää maailmassanne ja se tulee voittamaan.

Olkaa siunattuja Jumalan rakkaudella.


#ajatusenergia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti