keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Puhdistusta

Rakkaat lapset,
Suojelkaa itseänne pahoilta ja vahingoittavilta ajatuksilta. Kyllä, siis omilta ajatuksiltanne. Ajatuksenne muodostavat ikään kuin energiakentän ympärillenne, silloin kun ajatuksenne ovat synkkiä ja negatiivisia, olette itsekin niiden vankina. Sellaisesta itseluodusta energiakentästä on usein vaikea murtautua ulos. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin usein ette itse edes huomaa olevanne sen vankina, sillä energianne ovat kääntyneet negatiivisyyteen ja olette tottuneet tällaiseen tilaan. Toiseksi tuo kenttä ympärillänne vahvistuu koko ajan, sillä se vetää puoleensa negatiivista energiaa.

Tilanne ei ole mitenkään toivoton, sillä me tarjoamme apuamme. Pyytää teidän kuitenkin tarvitsee, kuten aina. Asettukaa mukavaan asentoon ja kutsukaa meidät luoksenne. Voitte puhua vaikka suojelusenkelillenne, jotta puhdistus saadaan käynnistettyä. Hän myös valvoo, että asiat hoituvat. Aivan varmasti suojelusenekelinne on myös iloinen siitä, että hänen apuaan tarvitaan. Ettehän vain ole unohtaneet sitä häneltä pyytää, vaikka olisitte apua tarvinneetkin? Näin nimittäin usein käy.
Enkelit kyllä hoitavat puhdistuksen ja samalla voitte pyytää heitä myös hoitamaan kuntoon chakranne ja auranne, jos ne ovat teiltä itseltänne jääneet ilman huomiota.
Tunnette kyllä, miten olonne muuttuu ja ajatuksenne alkavat saada uutta positiivista sävyä. Samalla maailma ympärillänne tuntuu aivan kuin kirkastuneen.

On kovin helppoa mennä massojen mukana. Uutiset syöttävät negatiivisia, hajoittavia asioita tietoisuuteenne päivittäin. Jos ette ole ole tarkkoina, niistä tulee teidän valtavirtaanne. Emme kiellä teitä seuraamasta uutisia, mutta pyydämme teitä suojaamaan itsenne kun niihin keskitytte. Pyytäkää arkkienkeli Gabrielia vahvistamaan auraanne ja tekemään siitä vahva suoja tällaisia haitallisia energioita vastaan. Näin olette suojanneet itsenne.
Olemme huomanneet, että kun valo luonnollisista syistä päiväpituuden myötä vähenee, olette yhä alttiimpia taipumaan pessimismiin ja synkkyyteen. Niin ei tarvitse olla, jos noudattte ylläolevia ohjeitamme.
Siunaamme teitä ja valaisemme polkunne. Kulkekaa suojattuna Valon polkua, rakkaat lapset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti