perjantai 23. joulukuuta 2022

Juhlan aika


Rakkaat lapset, 

Olkoon rauha ja rakkaus keskellänne ja Korkeimman siunaus levätköön päällänne.


Olette valmistautumassa juhla-aikaan. Siinä on paljon touhua ja työtä. Muistakaa kuitenkin, että kaikkein tärkeintä on antaa aikaa niille, jotka teille ovat rakkaita ja ilahduttaa heitä muistamisella. Muistakaa myös sisäinen rauhanne, sillä se takaa teille antoisan ja rikkaan juhlan.

Pitäkää ajatuksenne valoisina ja kutsukaa juhliinne enkeleitä. Laulakaa ja iloitkaa ja kiittäkää kaikesta siitä hyvästä, joka teitä on kohdannut ja myös kaikista niistä opeista, jotka olette oppineet ja omaksenne saaneet. 


Antakaa juhlanne olla todellakin juhla, kaiken hyvän ja rakkauden juhla. Energisoikaa juhlapäivänne meidän siunauksellamme. Muistelkaa rakkaudella niitä, jotka ovat keskuudestanne siirtyneet tänne Valoon. Heidänkin rakkautensa voi nyt koskettaa teitä, sillä jouluna henkimaailma on teitä erityisen lähellä. 


Teidän vuotenne pimeimpänä aikana on kuitenkin mahdollisuus viettää Valon juhlaa. Me kaikki täällä riemuitsemme kanssanne ja siunaamme teidän yhdessäolonne. Tekin, jotka olette fyysisesti yksin, ette kuitenkaan ole kokonaan yksin, sillä me täältä Valosta olemme kanssanne. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti