Rakkaat lapset,
Kaikissa asioissa on monta puolta. Olemme tähän asti kiinnittäneet huomiota maailmanne tilanteen häiriöisyyteen, mikä sekin kyllä on totta, mutta nyt haluamme teidän huomaavan myös sen, mitä tästä kaikesta on seurannut.
Näemme, että ihmiset ovat myös lähentyneet ja tulleet tietoisiksi siitä, että te kaikki olette yhtä. Myös rakkaus on lisääntynyt ja siitä lähtevä energia näkyy selvästi ympärillänne. Valo on lisääntynyt huikeasti teidän kaikkien ympärillä. Tämä myös on meille selvä muutos. Monet ovat joutuneet tarkistamaan kantojaan ja suhtautumistaan Kirkkauteen ja Jumalaan ja monia selviä, uudenlaisia valintoja on nähtävissä. Juuri tämän aika onkin nyt.
Olemme myös huomanneet, että luottamuksenne siihen, että Jumalassa on turva ja apu, on kasvanut. Se on totta, ja sekin on kaiken tämän myllerryksen seurausta. Monien silmät ovat auenneet ja näkevät nyt Kirkkauden työt selvästi. Toisaalta verho on nostettu monien valheiden ja väärien tekojen yltä. Nekin näkyvät nyt. Lisää tulee vielä tulemaan esille. Silloin teidän ei enää tarvitse olla arvailujen varassa.
Elinolosuhteenne ovat nouseet teille tärkeäksi, juuri niin kuin pitääkin. Arvostatte kotianne, sen turvaa, ravintoanne, läheisiänne, terveyttänne, toimivaa yhteiskuntaanne, jopa päättäjiänne, jotka tähän asti ovat jakaneet mielipiteitänne. Olette myös heränneet huomaamaan maapallonne tarpeet. Puhtaan energian tarpeeet. Osittain pakon edessä, mutta toimenpiteisiin on silti ryhdytty.
Olkaa myös kiitollisia näistä siunauksista, vaikka niiden hinta onkin ollut kova. Olkoon tämä teille esimerkkinä kaikesta siitä, mitä näennäisesti vain huonot ja ikävät asiat voivat saada aikaan. Etskää kuitenkin helpompaa tietä ymmärtää asiat, jotka tulee korjata. Nyt ne ovat avattuina edessänne. Toimikaa. Toimikaa maapallonne ja luontonne puolesta, ihmiskunnan ja Rakkauden ja Kirkkauden puolesta. Kaikkeen tähän teillä on tukemme ja siunauksemme. Muistakaa, että muutokset ovat kaikkien asia. Jokainen pieni hyvän asian eteen tehty teko vie eteenpäin, olkoon se mielestänne vaikka kuinka pieni. Teidän jokaisen teoilla ja ajatuksilla on väliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti