Rakkaat lapset,
Olkaa pitkämielisiä toisianne kohtaan. Teidän tunteenne kuohahtavat joskus hyvin nopeasti ja joskus vielä ilman syytäkin. Saatatte närkästyä pienestäkin syystä. Jos näin käy, miettikääpä, mikä teitä itse asiassa närkästytti tai suututti. Usein selkeää syytä ei oikein löydykään, ja saatattepa huomata, että olette purkamassa jotain vanhaa asiaa, jota ette olleet käsitelleet, nyt turvallisemmaksi kokemassanne tilanteessa. Tätä voi olla vaikea aluksi tunnistaa ja varsinkaan myöntää. Tämän vuoksi sanomme, että olisitte pitkämielisiä ja antaisitte asioiden mennä ohi korvienne, jos kyse on sanoista. Kohouttakaa olkapäitänne ja antakaa asioiden olla. Kaikki järjestyy aikanaan. Pikku asiat ovat hyvin turhia kiistankapuloita.
Mutta olipa kyseessä sitten vaikka mielestänne isompikin asia, kehotamme teitä suhteuttamaan asiat. Tällaista mielipahaa on turha mukanaan kantaa, sillä se häiritsee teidän energioitanne. Olkaa se, joka jättää sen taakseen.
Teidän ihmisluonteenne eivät aina ole sieltä helpommasta päästä, ja tulette itse kukin sanoneeksi joskus asioita, jotka olisivat voineet jäädä sanomattakin. Muistakaa tämä ennen kuin alatte osoittaa syyttävällä sormella muita tai edes itseänne.
Vaikeita tilanteita syntyy kaiken aikaa, mutta olkoon mittarinne se, että niistä voi selvitä nopeastikin, jos vain on halua.
Jos koette, että tilanteet toistuvat ilman, että parannusta tulee tai että olette suorastaan henkisesti tukalassa tilanteessa. Sanomamme on hankkiutua sellaisesta eroon. Siinä on teille enemmänkin oppi kuin pelkästään kysymys siitä, että egonne tai jonkun toisen ego olisi nostanut päätään.
Tällaisiakin tapauksia teidän elämässänne tietysti on. Tällöin olisi parasta oppia oppinne ja jättää henkistä pahoinvointia aiheuttava ihmissuhde taaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti