lauantai 5. kesäkuuta 2021

Niin ulkopuolella kuin sisäpuolellakin

Rakkaat lapset,
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että teidän omat ajatuksenne luovat tulevaisuuttanne?
Tehän tiedätte, että ajatuksenne ovat energiaa ja että samankaltaisuuden lain mukaan vedätte puoleenne juuri sitä energiaa, jota itse ajatuksissanne viljelette.
Ajatelkaapa asioita hieman taaksepäin. Löytyykö sieltä kenties ajatuksia, jotka ovatkin sitten manifestoituneet elämässänne? Olette ajatelleet, että onnistutte jossakin tehtävässä erinomaisesti tai että kohdallenne osuu ihania sattumuksia? Aivan, aika usein tällaiset ajatukset löytyvät jotakin tapahtumaa edeltäviltä ajoilta. Aivan kuin jo tietäisittekin, että jotain todella suurenmoista tulee tapahtumaan. Olette siis itse ajatusenergioillanne kutsuneet lisää samankaltaista energiaa, ja se on manifestoitunut juuri ajatustenne mukaisesti. Juuri näin energiat toimivat. Teitä suorastaan kehoitetaan ajattelemaan tulevaisuuttanne hyväksi ja päiviänne hyviksi. Ajatusenergia, hyvänlaatuinen ja positiivinen sellainen, on kuin laittaisitte rahaa säästöön. Se odottaa teitä, kun aika on kypsä sen toteutua. Pitäkää siis kiinni niistä positiivisista ja rakkaudellisista ajatuksista, suorastaan viljelkää niitä.
Valitettavasti teillä on esimerkkejä myös toisenlaisesta ajatusenergiasta, joka sekin on saanut vahvistusta ympäristöltään ja manifestoinut teille hankaluuksia ja vaikeuksia.
Puhdistakaa, lapset, ajatuksenne. Keskittykää hyvään, positiiviseen ja rakkaudelliseen, ja huomaatte kyllä, miten teitä ympäröivät tapahtumat alkavat reagoida siihen.
Emme voi kyllin korostaa sitä seikkaa, että ajatusten laadulla on merkitystä.

Jos teille on epäselvää, millaisessa energeettisessä ympäristössä elätte, katsokaa ympärillenne. Onko siellä harmoniaa, kauneutta ja sopusointua vai onko epäjärjestystä, sotkua ja riitaa? Tämä testi kertoo teille nykytilanteenne. Jos haluatte siihen muutoksen, tiedätte jo, mitä teidän tulee tehdä. Ulkoinen heijastelee sisäistä tilaanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti