lauantai 1. toukokuuta 2021

Ajasta ja kiireestä

Rakkaat lapset,
olkoon Jumalan siunaus ja rakkaus kanssanne ja valaiskoon Hänen ohjauksensa teidän tienne.
Muistakaa kaikessa, että asioilla on oikea aikansa. Teillä ihmisillä on kiire. Teillä on tapana myös koettaa kiirehtiä kaikkea sitä, mitä elämässänne tapahtuu. Henkinen kehitys ei sovi tähän muottiin. Se tapahtuu yleensäkin hitaasti ja askel askeleelta. Siinä ei ole fast forward-nappia, kuten te sanotte.
Muistakaa myös se, että kun avunpyyntönne saapuu tänne meille, vastaus siihen ei tule heti. Meillä on mahdollisuus asettaa tapahtumat niiden oikeaan järjestykseen ja niinpä vastauksemme saattaa viipyä, sillä asioiden sovittaminen yhteen vie aikaa. Muistakaa myös se, että me toimimme aina teidän korkeimmmaksi parhaaksenne. Silloin aika jää toiseksi.
Joskus monta asiaa pitää loksahtaa kohdalleen, jälleen teidän sanontanne, ennen kuin pystymme toteuttamaan pyyntönne niin, että se parhaiten vastaa teidän polkuanne ja kehitystänne. Näemme myös teidän kapinanne ja kiireenne, rakkaat lapset, mutta kuten teidän omat vanhempannekin haluamme antaa teille vain parasta, koska rakastamme teitä. Onpa joskus niinkin, että ennen vastaustamme saatatte joutua niin sanotusti 'myrskynsilmään'. Vakuutamme teille, että se on joskus välttämätöntä oman henkisen kehityksenne kannalta. Se ei ole rangaistus, kuten usein helposti tulkitsette.

Meidän välillämme on myös aika ja sen käsitys. Teillä sitä mitataan tarkasti, meille se on loputon eikä näin ollen sen mittaamisessa olisikaan mitään mieltä. Itse asiassa aika on teillekin loputon, mutta vain sielunne on tietoinen tästä, ihmiskehonne joutuu aikaa mittaamaan, sillä aikanne siellä maan päällä on rajallinen. Kun sielunne aika tulee teidän ajaksenne, olette ottaneet tärkeän askeleen henkisellä polullanne. Kuunnelkaa tarkasti omaa sisintänne ja sielunne ääntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti