lauantai 17. huhtikuuta 2021

Rakkaudesta

Rakkaat lapset,
Olkaa Rakkauden palveluksessa. Olkaa sen lähettiläitä. Antakaa sen vaikuttaa kauttanne.
Rakkaus on se voima, joka aikaan saa muutoksia. Voitte uurastaa uurastamistanne, mutta ilman Rakkautta tulos jää laihaksi. Rakkaus on se, josta kaikki on saanut alkunsa ja johon kaikki palaa. Se on teidän sielujenne rakennusaine. Juuri siksi se resonoi kaikissa sieluissa. Kyllä aivan kaikissa. Niissäkin, joiden koette olevan ulottumattomissanne. Rakkaus ei koskaan kokonaan kuole kenestäkään eikä kenenkään sielusta, vaikka sielu tietoisesti päättäisikin kääntyä pois Valosta. Rakkauden kipinä jää ja pysyy. Sen takia se voima, jolla asioita voidaan muuttaa ja muutetaan on juuri Rakkaus.
Pyhät kirjanne luettelevat ominaisuuksia, joita Rakkauteen liittyy ja ovat siinä aivan oikeassa. Valossa syntynyt ja teissä vaikuttava Rakkaus on todellakin pyyteetön. Se ei kerskaile saavutuksillaan. Se vain on ja toimii kaikkia kohtaan katsomatta ihon väriin, rotuun ja yhteiskunnalliseen asemaan. Se etsii aina kohteita tehdäkseen hyvää ja aikaan saadakseen muutoksen kohti Valoa ja Kirkkautta. Se ei tarvitse rahaa eikä kunniaa, sillä se on niiden yläpuolella.
Jos haluatte muutosta, rakastakaa, älkää tuomitko. Älkää asettako edes ennakko-odotuksia vaan antakaa Rakkauden toimia. Se tietää parhaat tavat ja menetelmät.
Tulos on aina paras mahdollinen. Teidän odotuksenne sen sijaan välttämättä eivät sitä ole, sillä teidän näkökulmanne on suppea parhaimmillaankin. Rakkauden näkökulma on universaalinen ja kaikille hyvää tarkoittava ja kaikkia siunaava.
Täyttykää Rakkaudella lapset, ja antakaa sen vaikuttaa teissä ja teidän kauttanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti