lauantai 12. joulukuuta 2020

Sisäinen ja ulkoinen

Rakkaat lapset,
Teidän ympärillänne saattaa näennäisesti olla pimeyttä, mutta siinäkin pimeydessä on kuitenkin Valoa. Siinä on Kirkkautta, jos vain haluatte sen nähdä. Asiat ovat usein sellaisia, millaisina haluatte ne nähdä. Silmänne näkevät sen, mitä ajatuksenne ohjaavat teitä näkemään. Antakaa siis, ajatustenne askarrella hyvässä ja kauniissa, tällöin silmänne ovat herkistyneet samanlaisille asioille. Odottakaa aina hyvää ja kaunista, sillä aivan turhaa on vahvistaa huonoja energioita ympärillänne ja sen ajatuksenne tekevät, jos ne ovat täynnä pelkoa tai masennusta ja ahdistusta.
Kaikkiin asioihin on kätkettynä myös hyvää. Asiat voivat näyttää synkiltä, mutta jos katsotte rakkauden katseella niitä, alkaa eteenne avautua myös muunlaista sanomaa.
Elämä avautuu teille siis sellaisena kuin sielunmaisemanne on. Antakaa sielumaisemanne kukoistaa kauneutta ja hyvyyttä ja rakkautta. Se on teidän sisäinen maailmanne ja sen sisältö on täysin riippumaton ulkoisesta, toisin kuin tunnuttu ajattelevan. Te todellakin itse voitte valita sen sisällön.
Tehkää ero näiden kahden maailman välillä. Huomatkaa myös kuten jo edellä sanoimme, että sisäinen maailmanne vaikuttaa ulkoiseen, siihen miten sen näette, miten koette ja miten siihen reagoitte. Pitäkää myös ulkoinen maailma loitolla sisäisestä. Se, että niin ei voisi tapahtua, on harhaa, jota egonne teille syytää. Jättäkää se omaan arvoonsa ja antakaa sisäisen maailmanne kukoistaa Valossa ja Rakkaudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti