lauantai 6. lokakuuta 2018

Intuitionne lahjan kautta opitte vastaanottamaan meiltä viestejä

Rakkaat lapset, on tullut aika kasvaa aikuiseksi, aikuisiin mittoihin. Ottaa vastuu omasta elämästänne, tunteistanne ja teoistanne. Olette itse olleet suunnittelemassa tätä tietänne täällä maanpäällä. Teille kuitenkin tuntuu tulevan yllätyksenä se, että elämässä on myös hankalia hetkiä ja joudutte ponnistelemaan saadaksenne elämänne jatkumaan taas tasaiseen malliin.
Tämä on tietenkin aivan normaalia, teidän elämällenne tyypillistä. Olemme jo monta kertaa puhuneet teille opeistanne, jotka teidän on saatava. Ne eivät kaikki ole opittavissa kirjoista, vaan teille annetaan ne oman käytöksenne ja toisten käytöksen kautta. Ja teidän on vielä itse ymmärrettävä ottaa se oppi kaikista tapahtumista.
Tätä ei pidä säikähtää, sillä tämä juuri on sitä, mitä olette tulleet tänne kokemaan.
Älkää takertuko asioihin, joita teille on tapahtunut. Eläkää ne ja kokekaa ne ja oppikaa niistä ja menkää eteenpäin.
Ympärillänne on runsaasti apulaisia, jotka palavat halusta auttaa. Antakaa heille mahdollisuus. Väitätte usein, että teillä ei ole mitään tuntemuksia oppaistanne ja auttajistanne. Ehkäpä odotatte jotain toistenlaista, mitä on tarjolla. Teidän henkiset korvanne eivät ole vielä avautuneet ja henkiset aistinne ovat vielä kehittymässä. Kaikilla teillä on intuition lahja. Se on annettu teille, jotta voisitte saada auttajiltanne viestejä. Aivan oikein, ensin ne viestit eivät ole selviä ja takeltelette niiden ymmärtämisen kanssa. Henkimaailman kieli on telepaattista ja jokaisella henkiolennolla on oma tapansa viestiä. Teidän pitää oppia kuuntelemaan ja vastaanottamaan heidän sanomansa. Se on kuin uuden kielen oppiminen. Ensin alku on hidasta ja tuntuu, että mitään ei tapahdu, kunnes kielenoppiminen on päässyt vauhtiin ja viestit alkavat selkiintyä puolin ja toisin.

Joskus meidän on täällä etsittävä teille uusi opettaja, jonka sanomasta saatte helpommin kiinni. Kyse on aivan normaalista kommunikaatiosta. Niin kuin maanpäällä, niin myös täällä henkimaailmassa, olemme erilaisia kommunikoijia. Toisen sanoman ymmärrätte puolesta sanasta ja toisen viestistä ette saa millään kiinni. Siitä on vain kysymys. Me löydämme kyllä teille oikean opettajan, älkää siitä kantako huolta.
Opiskelkaa intuitionne avulla lisää päivittäin ja yhtenä päivänä huomaatte, että antamamme viestit tuntuvat teistä päivänselviltä.

Kyse on usein myös siitä, että ette luota itseenne. Huhuilette avuksenne muita, vaikka itsekin jo tiedätte vastauksen. Uskokaa, että me viestimme kanssanne ja että autamme teitä kaikin tavoin. On tarkoitettu, että teillä jokaisella on yhteys tänne henkimaailman omissa käsissänne. Ponnistelkaa sen eteen. Se on varmasti vaivan arvoista. Intuitionne on lahja meiltä. Käyttäkää sitä ja harjoittakaa sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti