Rakkaat lapset, energiat ovat nyt vahvat ympärillänne. Maailma on suurten muutosten kourissa, mutta tästä myllerryksestä seuraa kyllä hyvää, saattepa nähdä. Teidän on hyvä vahvistaa suojia ympärillänne, sillä kaikenlaiset energiat tuntuvat nyt voimistuvan.
Vanhan on elettävä kaarensa loppuun, jotta voi tulla uutta. Siitä on kysymys.
Nämä muutokset ja myllerrykset voivat aiheuttaa teissä levottomuutta, mutta kiinnittykää yhä lujemmin siihen, jonka sielunne teille on oikeaksi todistanut. Antakaa tilaa Valolle elämässänne. Olkaa rakkauden välittäjiä ja Valon tuojia. Antakaa jumalallisen energian virrata kauttanne koko maailmaan ja aina maapallon käyttöön asti.
Teissäkin on vanhojen asioiden tultava päätökseen ja teidän on päästettävä niistä irti.
Näin teette tilaa uudelle. Vanhat ajatusmallinne ja käyttäytymismallinne joutavat puhdistukseen ja uudistukseen. Toisaalta myös niissä teistä, joilla on elämiä Atlantiksessa, juuri ne vanhat atlantilaisenergiat pääsevät esille. Ymmärryksenne kasvaa. Tämä teidän maailmanne on nyt tarvitseva teitä. Antakaa tietonne ja taitonne tämän muutoksen käyttöön, niin kuin on tarkoitettu. Teitä autetaan ja vahvistetaan. Teitä opetetaan, ja sielussanne herää tietoisuus siitä, mikä teidän osanne tässä kaikessa on. Olkaa esikuvia. Jumalan lapsia, joiden Valo loistaa ja joiden Rakkaus lämmittää.
Kenenkään ei ole pakko olla tässä mukana, mutta ne jotka ovat sen tähän inkarnaatioon valinneet, tietävät sen kyllä. Teidän oppaanne ja enkelinne ovat jo tuoneet teille siitä sanomaa. Teidän oma roolinne vahvistuu teille sisäisesti juuri oppaittenne ja enkelien kautta. Kuunnelkaa herkällä korvalla ja olkaa valppaina. Tekonne voivat tuntua teistä itsestänne mitättömiltä ja vähäpätöisiltä, mutta me täällä voimme teille kertoa, mikä mahtava virta teidän energioistanne ja rakkaudestanne ja Valostanne oikein kertyykään.
Tekonne, ajatuksenne ja tunteenne ovat väkevä ase maapallon energioiden voimistamisessa. Uskokaa se.
Siunaamme teitä kaikkia ja kuljemme kanssanne. Olemme apunne ja vahvuutenne ja suojannne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti