sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Rakkauden etsijöille


Rakkaat lapset, etsitte rakkautta elämäänne joskus kaiken muun kustannuksella. Sellainen etsintä voi kyllä tuottaa tuloksen, mutta harvoin kuitenkaan pysyvämpää ja harmonista suhdetta, jota tietenkin toivotte. Teillä on valinnan ja tahdon vapaus, joten näin kyllä voitte menetellä. Myös kaikki, mitä nämä suhteet teille opettavat, ovat teille opiksi. Mutta älkää pettynyt niihin opetuksiin, joita saatte. Egonne on herkkä ottamaan tällaisten suhteiden lopputuloksesta itseensä ja myös syyttämään teitä vääristä valinnoista. Huomatkaa, lapset, että sanoimme, että egonne tekee sen, emme me.

Vastatkaa te egonne syytöksiin, puhdistamalla chakranne, oppimalla läksynne ja oppinne ja keskittymällä ensin rakastamaan itseänne.


Mitä, te sanotte, enkö sitten ole liian itserakas? Me puhumme oikeanlaisesta itsensä rakastamisesta. Siitä, että olette itsellenne armollinen ja hyvä ja pidätte itsestänne huolta. Rehellisesti tutkiskelette itseänne ja tilaanne ja teette siitä omat johtopäätöksenne. Joskus tämä itsensä rakastamisen tien-vaihe on pitkä ja näemme teidän yhä useammin huokailevan sen aikana ja olevan jo varma siitä, että rakkaus ei ikinä löydä luoksenne. Olkaa varmoja, että jos olette sitä sydämessänne pyytäneet ja toiveen esittäneet, me toteutamme sen. Aika vain ei ole ehkä se, jota te haluaisitte. Heti ja nyt, ovat meille joskus aivan mahdottomia, kun puhumme rakkaudesta ja suhteista.

Antakaa meille silti mahdollisuus. Eläkää omaa henkistä elämäänne ja etsikää omaa polkuannne, niin tekee myös teidän tuleva kumppaninne ja kun kumpikin on valmis, tämä rakkaus syttyy. Ei yhtään aiemmin. Sisimmässänne tiedätte tämän kyllä todeksi.

Eikö tämä ole kuin taloon muuttaminen? Ettehän te asetu taloksi taloon, jossa ei ole edes seiniä. Sen sijaan te odotatte, että se on valmis tai ainakin melkein valmis ja työskentelette sen eteen. Tehkää samoin tässäkin. Joskus saatte kumppaninne vaikka asiat ovat vielä hieman kesken, sillä se sopii teidän molempien henkisen kasvun ajankohtaan. 

Toivomme tämän antavan juuri sinulle, joka rakkautta kiihkeästi etsit, hieman enemmän voimaa ja tahtoa keskittyä tuohon ensimmäiseen askeleeseen elikä oman itsesi löytämiseen ja rakastamiseen. Kaikki  tapahtuu ajallaan ja silloin sillä on  Kirkkauden rakkauden siunaus. Asettakaa egonne vaatimukset ja huomautukset siitä, miten onnettomia te olette ilman sitä rakkautta, syrjään ja odottakaa korkeampaa parastanne. Egonne ohjaus  on henkisen tienne oppi. Kehotamme teitä suhtautumaan siihen sillä tavoin. Egonne ei tähtää teidän etenemiseenne henkisellä tiellä vaan sen motiivit ovat pitää teitä vallassaan. Siksi sen ohjeet heittävät teitä milloin minnekin ilman korkeamman parhaanne ajatustakaan, mutta ottamalla niistäkin opiksenne, käännätte egonne toiminnan omaksi hyväksenne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti