lauantai 25. maaliskuuta 2017

Tulevaisuutenne näkymistä


Te olette pyytäneet apua. Te olette pyytäneet lohdutusta. Te olette pyytäneet neuvoja. Olette pyytäneet, että kohtaisitte teille tarkoitetun elämänkumppanin. Nyt olette väsyneet pyytäämään ja pettyneet siihen, että teille ei ole toimitettu pyytämäänne. 

Olette jopa vihaisia, että teitä on johdettu harhaan. Voi, rakkaat lapset, kunpa voisitte nähdä sen vilskeen, joka ympärillänne on käynyt pyytämienne asioiden suhteen. 

Me emme unohda, vaan me otamme pyyntönne toisissamme ja pyrimme antamaan teille parasta. 

Vapaa tahtonne kuljettaa teitä erilaisia teitä ja joskus asioiden yhteensovittaminen on sen takia viivästynyt. Joskus käy niinkin, että olemme antaneet teille pyytämänne, mutta koska se ei ollutkaan juuri sellainen, jota itse olitte kuvitelleet, sysäsitte sen syrjään epäkelpona.

Muistakaa, lapset, että me toimimme aina teidän parhaaksenne kokonaisuuden huomioon ottaen. Ensimmäinen askel ei silloin aina paljasta, mitä on tulossa. Neuvomme teitä ottamaan enemmän askelia ja luottamaan meihin. Joskus teidän pyyntönne toimisivat teitä vastaan - ja todella toimivatkin teitä vastaan -  mutta annamme ne teille, koska se on ollut teidän vapaan tahtonne halu. Sen tielle emme saa asettua.

Teidän näkökykynne on tulevaisuuden suhteen hyvin vajaavainen, sillä niin on tarkoituskin. Siksi on selvää, että vedätte harhaanjohtavia johtopäätöksiä. Ne eivät kuitenkaan ole turhia. Mikään mitä teette ei ole turhaa, mutta asioiden merkitys ei aina lihakehossa ollessanne valkene teille heti tai valkenee vasta pitkän ajan päästä.


Toisaalta monet teistä etsivät tietoa tulevasta. Käytte ennustajilla, niin kuin näitä tulevaisuuteen näkeviä sieluja kutsutte. Usein käytte monellakin, jotta se, mitä haluatte kuulla, teille sanottaisiin. Kuitenkin nämä ennustajat, jotka toimivat yhdessä Valon kanssa, voivat antaa teille vain vilauksen kaikkein todennäköisimmästä tulevaisuutenne tapahtumasta. Usein heidän neuvonsa vievät teitä oikeaan suuntaan, mutta päätösvalta on aina teillä itsellänne. Usein suuri halunne ajaa teitä näkemään asiat toisenlaisina kuin ne itseasiassa ovat. Silloin otatte tarjotuista vaihtoehdoista ensimmäisen, joka täyttää ne haluamanne merkit, jotka teille on kerrottu. Turvautukaa kuitenkin silloinkin apuumme, jotta tulkintanne on oikea ja lopputulos sielunne oppien mukainen.


On hyvin inhimillistä haluta tietää tulevaisuudesta. Joskus se on teille hyvinkin tärkeää. Haluamme kuitenkin varoittaa teitä liikaa kiintymästä teille annettuihin parametreihin tulevaisuudestanne. Pyytäkää sen sijaan ohjausta päivittäin ja aina korkeimmaksi parhaaksenne. Tällöin olette sielunne polulla. Tällöin kuljette turvallisin mielin. Ottakaa myös huomioon, että mikään tapahtuma ei ole turha ja merkityksetön vaikka aika ajoin teistä siltä tuntuisikin. Kaikki on teille opiksi ja tarpeen. Kun etsitte opastusta tulevaisuuteen, pyytäkää suojelusenkelinne mukanaoloa voimallisesti niissä tilanteissa, olittepa yksin tai auttajanne kanssa. Silloin teillä on varmasti yhteys Valoon ja sen antamaan ohjaukseen. 


#tulevaisuudenennustukset
#vapaatahto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti