Annamme teille tehtävän, rakkaat lapset. Monet teistä tuntevat huolta maailman tulevaisuudesta, lapsiensa, lastenlapsiensa tulevaisuudesta. Monet kantavat huolta planeettanne saastumisesta, sotien viattomista uhreista. Toiselle on tärkeää huolehtia eläinten hyvinvoinnista ja kaikkien eläinlajien säilymisestä maapallolla.
Olemme valo-olentoina tehneet paljon yllämainittujen asioiden eteen, mutta emme voi toimia vapaasti ilman teidän apuanne. Pyytäkää apuamme kaikkeen, mikä teitä huolestuttaa ja josta syvällä sisimmässänne kannatte jatkuvaa murhetta. Meidän apumme on parempi kuin murehtiminen, sillä murehtimalla ja huolehtimalla saatatte lisää haitallista energiaa asioiden hoitoon, siksi pyydämme, että lähetätte rakkautta jumallähteestä kaikille niille asioille. Rakkaus on ainoa, joka pystyy kumoamaan ja saattamaan oikealle tielle sen, mikä on menossa väärään suuntaan. Rakastavat ajatukset tuomitsemisen ja pelon asemasta toimivat parhaiten. Muistakaa myös, että kaikilla asioilla ja kaikilla maan asukkailla on suojelijansa Valossa.
Tiedämme, että ahdistutte, kun luette lehdistänne kauheuksista, joita maailmassanne tapahtuu. Älkää lisätkö tähän enää omaa pelkonne ja ahdistuksenne energiaa, vaan lähettäkää valoa ja rakkautta ja puhdistusta sinne, missä sitä tarvitaan. Pyytäkää avuksenne ne Valojoukkojen armeijat, jotka ovat valmiina palvelukseen. Ne odottavat pyyntöä ja lupaanne saada auttaa teitä niin laajasti kuin mahdollista. Älkää jääkö ahdistukseen, murheeseen ja pelkoon, lapset, vaan käyttäkää voimaanne avun hankkimiseen. Meditoikaa kaikkien niiden asioiden nimissä, jotka mieltänne painavat. Olkoon murheenne ja pelkonne mikätahansa, me riennämme avuksemme ja energia ja valoa ja rakkaus, joita olette lähettämässä oikeaksi kokemiinne kohteisiin moninkertaistuvat.
Maapallonne, eläinlajinne, sotatantereenne, perheenne, sairaanne, epidemiamme, luonnon mullistuksenne ovat kaikki meidän rakkaudellisen energiamme ja valon kohteina ja lisäksi vielä yksilöidysti ne asiat, joihin apuamme pyydätte.
Mistä me tiedämme, että niihin tulee apua, te kysytte. Me pyydämme teitä luottamaan ja uskomaan siihen voimaan, joka meillä on käytössämme. Valitettavasti emme voi kerätä teille listaa siitä, missä olemme jo auttaneet, koska emme toimi niin, mutta sisimmässänne tiedätte todeksi sen, että Jumalamme rakkauden kautta ja sen avulla olemme saaneet paljon asioita saatettua Valon piiriin, ja näin antaneet niille uuden mahdollisuuden etsiä parempi suunta. Jumala ei ole tekemässä näitä asioita, joita kauhistutte, vaan ihmiset, jotka toimivat ajattelemattomasti vapaan tahtonsa vallassa. Niitä seurauksia me pyynnöstänne korjaamme ja estämme sallituissa rajoissa sekä huolehdimme kärsimyksen ja tuskan leviämisestä. Kaikelle tälle vastavoimana käyttäkää, rakkaat lapset, energiaanne Valon puolesta meidän avullamme asioiden johtamiseen parempaan. Jotta koko maailman värähtelytaso voi nousta, teitä kaikkia valotyöntekijöitä tarvitaan. Jokainen rukous ja energianlähetys on tärkeä. Pyydämme, että uskotte se. Haluamme myös kiittää tietä, jotka uskollisesti olette tehneet jo omasta aloitteestanne työtä koko maapallon ja kaiken elollisen puolesta. Olkaa siunattuja rakkaudella ja suurella Valolla. Siunaamme myös ne, jotka nyt haluavat aloittaa työnsä ja kiitämme teitä.
#rakkaudenenergiallatuomitsemistavastaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti