Rakkaat lapset, teitä hallitsevat monet pelot. Usein niitä on niin monta, että olette tottuneet pitämään niitä itsestään selvinä ja elämäänne kiinteästi kuuluvina. Jopa niin, että siitä muodostuu syy, jonka takia ette pääse niistä irti. Valon maailmaan pelonne näkyvät kommunikoinnin esteinä. Lähinnä niin päin, että se johdatus, mitä olette pyytäneet, ei saavuta teitä, koska pelkonne estää sen. Muistakaa siis, että johdatusta annetaan, koska olette siitä pyytäneet. Peloiltanne ette vain kuule sitä.
Teistä tuntuu, että pelkonne takaavat teille sen, että mitään pahaa ei teille tapahdu ja niistä irti päästäminen suorastaan on pahimpien asioiden manaamista elämäänne.
Egonne voi ajatella näin, mutta mitään todellisuuspohjaa sille ei ole.
Sen sijaan pelkonne sitovat kätenne aivan kirjaimellisesti. Ne rajoittavat elämäänne ja estävät kaiken ilon ja positiivisuuden näkymästä jokapäiväisessä arjessanne. Yksi pelko voi mennä, mutta jo astuu toinen tilalle. Elintilanne kapenee kapenemistaan.
Näin olette itse tulleet rajoittaneeksi kaiken iloatuottavan pois elämästänne.
Kehoitamme teitä hakeutumaan eroon peloistanne. Tehkää seuraava harjoitus meditoidessanne.
Ottakaa hyvä asento ja hengittäkää syvään pakottamatta ulos ja sisään.
Pyytäkää arkkienkeli Gabrielin valkoinen valo puhdistamaan ajatuksenne ja suojaamaan ympäristönne ja maadoittautukaa.
Antakaa tuon valkoisen valon auttaa teitä tunnistamaan pelon ja sen asuinpaikan. Huomatkaa, että eri pelot voivat asua eri paikoissa kehoanne. Odottakaa siis kärsivällisesti, jotta kaikki pelkojenne asuinsijat ovat tulleet tietoisuuteenne.
Kun olette tietoisia niistä kaikista paikoista, joissa pelkonne majailevat, pyytäkää pelkojen pois siivoukseen erikoistuneita enkeleitä paikalle. Pyytäkää heitä siivoamaan pois kaikki pelkonne missä tahansa paikoissa ne ovatkin ja puhdistamaan nämä paikat niin perusteellisesti, että sinne voi asettua levollisuus ja rauha. Tämä voi kestää jonkin aikaa ja joitakin tunteita pelkoihinne liittyen voi tulla mieleenne. Voivatpa pelkonne jopa yrittää vakuuttaa teidät siitä, että niistä luopuminen on väärin. Jatkakaa vain päättäväisesti siivousprosessia enkeleiden avulla ja jättäkää pelkojenne kommentit omaan arvoonsa. Ne pitävät vain egon niille antamista valtuuksistaan kiinni. Teidän on aivan turvallista antaa enkelien siivota nuo pelkonne pois. He tekevät työnsä tehokkaasti ja saatuaan työnsä päätökseen, he kutsuvat, ja he kehottavat teitäkin osallistumaan tähän kutsuun, paikalle levollisuuden ja rauhan enkelit, jotka täyttävät nuo puhdistetut paikat tuolla balsamilla, jota mielen levollisuudeksi kutsutaan. Antakaa tämän tapahtua vapaasti ja antakaa itsenne myös tuntea se ero, joka teissä nyt selvästi tuntuu. Hengitätte vapaammin, tunnette olevanne vapaa uskomaan ja luottamaan siihen jumalalliseen johdatukseen, jota teille tarjotaan. Ajatusmaailmanne on myös kääntynyt näkemään asioiden valoisan ja positiivisen puolen. Uskallatte taas luottaa elämään ja siihen, että teistä todellakin pidetään huolta, kun sitä olette pyytäneet. Jumalan teille antama rauha asettuu sisimpäänne. Kiittäkää kaikkia enkeleitä ja ottakaa tämä uusi sisäinen rauhan tunne omaksenne, sillä se on todella teille tarkoitettu.
Tiedätte myös, että aina kun pelkonne yrittävät tulla takaisin, teillä on nyt keino torjua ne ja vapautua niistä. Tällainen 'taistelu' kuuluu ihmisenä olemiseen, joten se ei ole ainoastaan jonkun tietyn henkilön ongelma, vaan se on kaikille tuttu. Teidän egonne pitävät siitä huolen, niin kuin ne pitävät huolen myös siitä, että ne yrittävät kehittää ja keksiä uusia pelkoja. Sanomme tämän, jotta tiedätte olla valmiina ja ryhtyä yhä uudelleen ja uudelleen vastatoimiin. Älkää pitäkö tätä 'taistelua' turhana vaan nähkää siinä mahdollisuus nousta egonne teitä ohjaavan ja rajoittavan vallan yläpuolelle. Tässä taistelussa teillä on Valon enkeleiden tuki ja rakkaus puolellanne, muistakaa se, rakkaat lapset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti