Rakkaat lapset, energia virtaa runsaana täältä ylhäältä teihin siellä maan päällä. Etsimme teitä, jotka haluaisivat koko sydämestään ottaa vastaan siunauksemme energioiden muodossa ja välittää sitä eteenpäin.
Valon työssä on paljon sellaista, jota jokainen teistä voi tehdä, ja lahjoja, joista jokainen teistä voi päästä osalliseksi. Näemme, miten te ajattelette, että on selvää, että tuo henkilö välittää viestejä tai näkee tulevaisuuteen tai saa selvätuntoisia viestejä omalle elämälleen. Korostamme, että tällaiset lahjat eivät ole tarkoitettu vain jollekin harvoille valituille. Ne on tarkoitettu kaikille.
Meidän on joskus vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, jolla päättelynne suoritatte. Pisteytätte asiat aivan kuin tämä olisi joku kilpailu ja toteatte, että te olette putoamassa pois ja joutumassa syrjään. Kaiken Alkulähde haluaa, että hänen lapsensa ovat täysin tasa-arvoiset. Kaikki lahjat kuuluvat teille kaikille.
Teistä monet ovat jo kokeneet johdatusta tällaisiin lahjoihin intuitiivisen johdatuksen merkeissä, mutta sen te luokittelette luokkaan 'sattumukset'. Ei se ole sattumusta, mutta se vaikuttaa teistä siltä, koska olette niin harvoin kuulolla ja siksi ette saa jatkuvaa vahvistusta kyvyillenne.
Nämä selväkyvyt, kuten kaikki asiat, tarvitsevat harjoitusta. Ne tarvitsevat myös luottamusta. Me vakuutamme, että olemme paikalla joka kerta, kun te meitä pyydätte apuun. Me autamme avaamaan kanavianne ja rohkaisemme teitä onnistumaan, aivan kuin muistamaan, että tällaiset kyvyt kuuluvat teille. Egonne sen sijaan vakuuttaa teille päinvastaista. Vaientakaa sen epäluulot ja kommentit siitä, että teistä ei olisi lahjojen vastaanottajaksi ja käyttäjiksi. Suurin este on teissä itsessänne ja halussanne saada varmistusta muilta ihmisiltä. Toki te tulette sitäkin saamaan, mutta ennen kaikkea kuunnelkaa meidän sanomaamme siitä, että olette valmiita.
Hiljentykää tänään meditoidessanne ja antakaa meidän vapaasti valita se kanava, jonka kautta voimme teille viestiä. Hiljentäkää egonne ja antakaa pelon poistua. Useimmiten kanava, jonka valitsemme on se, joka parhaiten tukee aistityyppiänne. Siis tapaa, jota pidätte parhaana muunkin havainnointiin. Kiinnittyykö huomionne kuulohavaintoihin vai pidättekö näköaistia mieluisimpana? Jäävätkö kuvat mieleenne elävinä vai muistatteko äänet ja niiden kaiun? Tulevatko muistot mieleenne tuoksuina vai tuntuvatko ne fyysisinä tuntemuksina? Voipa olla, että käytössänne on useampikin kanava. Tarkkailkaa itseänne ja havainnointitapojanne.
Otamme tämän asian esiin jo toistamiseen siksi, että kaipaamme lisää yhteistyökumppaneita ja tiedämme myös, että teilläkin on jo herännyt kiinnostus kanavien aukeamiseen.
Meditoikaa tai rukoilkaa ja pyrkikää tällä tavoin nostamaan värähtelytasoanne avullamme. Niin tulette pääsemään yhteyteen korkeiden energioiden kanssa, jotka eniten teitä kaikkia hyödyttävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti