Me Valon enkelit muistutamme teitä, rakkaat lapset, siitä, että teidän on hyvä pysyä hyvissä energioissa.
Miten me sen teemme, te kysytte. Ensinnäkin on tärkeää muistaa energioiden puhdistaminen ja sen jälkeen suojaus, sillä se jo yksinään pitää vieraat energiat loitolla. Toinen asia on ajattelun puhtaus ja ajatusten suuntaaminen positiiviseen suuntaan. Kolmas on rakkaus omaa sieluanne ja sen nykyistä asuinpaikkaa eli kehoanne kohtaan.
Kaksi viimeksi mainittua liittyvät toisiinsa. Jos ajattelette itsestänne rakastavia ajatuksia kaikki on hyvin. Mutta jos annatte itsenne harhautua vähättelemään itseänne ja alentamaan itseänne laiminlyömällä itseänne ja itsestänne välittämistä, alatte aiheuttaa itsellenne hankaluuksia. Tällöin vedätte puoleenne niitä asioita, joita ajatuksissanne suositte ja energianne ovat jo sekoittuneet. Nämäkin ovat tietenkin omia energioitanne, mutta ne eivät ole niitä energioita, joissa haluamme teidän viihtyvän. Meidän tarkoittamamme energiat ovat sellaisia, jotka kohottavat ja nostavat teitä tiellänne Valoon.
Teidän on hyvä myös muistaa, että nykyinen kehonne tarvitsee huolenpitoa. Se, että huolehditte levosta, terveellisestä ravinnosta ja sopivasta liikunnasta, on osa itsestänne välittämistä. Luokaa myös ympärillenne kauneutta ja nauttikaa siitä. Harrastakaa sellaisia asioita, joiden energiat ovat puhtaat, jotta ne voivat kohottaa teidänkin energioitanne.
Kun olette tulleet tänne maan päälle, energianne ovat olleet Valosta. Vähitellen niihin alkaa alkaa tulla maan energioita, jotka kaikki eivät ole rakkaudellisia. Lapsille on energioiden suhteen tarjolla erityistä suojelua heidän suojelusenkeliensä taholta, mutta aikuisena vastuu hyvissä energioissa pysymisessä on teillä itsellänne. Selvää on, että suokelusenkelinne tarjoaa apuaan silloinkin, ja kaikki muutkin enkelit odottavat pyyntöjänne auttaa ja ohjata teitä eteenpäin pitämällä energianne puhtaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti