Olemme Valon enkeleitä ja viestimme tänään koskee henkistä kasvua Valon tiellä.
Hyvin usein olemme huomanneet, että ne, jotka ovat astuneet Valon tielle alkavat odottaa tietoisuuden kasvua hetkessä. Kaikkien asioiden kirkastumista ja ymmärryksen kasvua, joka ylittää kaikki kohtuullisuuden vaatimukset.
On oikein odottaa henkistä kasvua, mutta sille täytyy myös antaa aikaa. Viemme eteenpäin askel kerrallaan, koska muunlainen eteneminen on mahdotonta.
Askeleenne tiellämme ovat joskus horjuvia ja vakiintuvat vähitellen. Silloin on hyvä muistaa, että tällainen on aivan normaalia ja kaikkiin askeliin liittyy oma opetuksensa, niihin horjuviinkin.
Haluamme sanoa, että tärkeintä Valon tiellä etenemisessä on tahtonne pysyä sillä tiellä, jonka olette valinneet. Meidän ymmärryksemme riittää kattamaan sen, että askeleenne joskus on horjuva. Olkaa itsellenne armollisia ja ymmärtäkää harha-askeleet muistaen, että olette kuitenkin sitoutuneet omasta tahdostanne kulkemaan valitsemaanne Valon tietä.
Ajan myötä kulkunne käy tasaisemmaksi ja ymmärryksenne kasvaa. Suunta on kuitenkin koko ajan eteenpäin ja päivä päivältä tietoisuutenne lisääntyy ja yhä selvemmin näette sen tarkoituksen, joka teitä kohdanneissa tapahtumissa on. Näette niissä sen henkisen kasvun mahdollisuuden, jonka ne sisällään pitävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti