maanantai 11. tammikuuta 2016

Ohjeita enkeleiltä

Tuomme viestin täältä valosta julkaistavaksi. Tämä viesti on kaikille niille, jotka haluavat tulla tuntemaan meitä ja koko valokansaa vielä syvemmin ja paremmin.
Rakkaat lapset teidän on mahdollista saada meistä yhä enenevässä määrin tietoa. Sellainen, joka ennen oli salattua on nyt tullut julkiseksi maapallolla tapahtuneen energiatason noston vuoksi. Yhä useammat kiinnostuvat meistä ja pyrkivät yhä syvempään tuttavuuteen kanssamme. Se onkin kaiken tämän kommunikaation tarkoitus.

Me tarjoamme apuamme teille, mutta myös meidän on pyydettävä teitä auttamaan meitä.
On monta asiaa, joita voitte tehdä siellä maanpäällä. Voitte pyytää kauttamme saada välittää energiaa niille ystävillenne tai tuttavillenne, jotka voivat huonosti. Me tiedämme, millaista energiaa he tarvitsevat ja pystymme suuntaamaan sen oikealla ajalla ja tavalla. Pystytte auttamaan itseänne ja muita pyytämällä meiltä parantavaa energiaa. Senkin kohteet ja ajan ja tavan me osaamme parhaiten määrittää.
Meidän on pyydettäessä helppo ohjata teitä elämään tavalla, joka on sekä sielullenne ja ruumiillenne hyväksi. Voimme ohjata teitä välttämään sellaisia aineita, joka muuttavat tietoisuuttanne. Voimme ohjata teitä nauttimaan sellaista ravintoa, joka on puhdasta ja ravintorikasta. Voimme ohjata teitä siunaamaan ruokanne ennen sen nauttimista, jotta voimme palauttaa sen ravintorikkauden. Voimme ohjata teitä viettämään vapaa- aikaanne luonnossa ja paikoissa, jotka energisoivat teitä ja toisaalta välttämään sellaisia paikkoja, joissa energiat ovat huonot saasteen tai liiallisen, vääränlaisen energia- altistuksen vuoksi. Herkimmät teistä tuntevat tällaisen altistuksen heti energiakehossaan ja tieto siitä välittyy tietoisuutennekin.
Pyytäkää arkkienkeli Mikaelia suojaamaan teitä, jos olette menossa paikkoihin, jotka eivät teistä tunnu hyviltä. Parasta on tietysti välttää niitä, mutta jos teidän on niissä käytävä, suojaus on paikallaan.
Pyydämme teitä kiinnittämään huomionne näihin seikkoihin ja toimimaan ohjeidemme mukaan ja pyytämään meitä avuksenne, jos haluatte lisää ohjausta.
Me, jotka olemme tämän sanelleet, olemme Kirkkauden enkeleitä, jotka kutsumme teitä luoksemme lähempään yhteyteen. Olkaa siunattuja, jokainen teistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti